OSPK:n järjestämistä kursseista ja koulutuksista löydät tietoa tältä sivulta sekä alalinkeistä.

Ylituomarikurssi

Kerho maksaa jäsentensä ylituomarikoulutuksen (hallituksen puollettava kyseistä henkilöä ennen koulutukseen hakeutumista).


Lisää tietoa SPJ:n sivuilta:

Ja Kennelliitolta:

Koetoimitsija 1

Seuraava kurssi talvella 2019

Lisätiedot:


Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestää yleensä vuosittain koetoimitsijoiden peruskurssin. Kurssin edellytyksenä on oman, kyseistä koemuotoa harrastavan yhdistyksen puolto eli mikäli olet kiinnostunut, pyydä puolto OSPK:n hallitukselta.

Kerho maksaa jäsentensä osallistumisen kurssille sekä jatkokoulutuksen. Koetoimitsijana olo ei velvoita mihinkään, mutta koetoimitsijana tulee toimia säännöllisesti, jotta kortti pysyy voimassa ja kortti on edellytys mm. ylituomarikoulutukseen hakeutumiseen. Kortilla saat ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin Kennelliiton alaisiin koiranäyttelyihin ja kokeisiin.

Koetoimitsija 2-LINT

Koetoimitsija 2-kurssi anotaan järjestettäväksi helmikuussa 2019, ota yhteyttä hallitukseen, mikäli haluat kurssille.

Ammuntakurssi naisille

Järjestetään mahdollisesti vuonna 2019, mikäli halukkuutta löytyy.


Tottelevaisuuskurssit

Kysynnän mukaan vuosittain tai harvemmin.

Näyttelyharjoitukset

Kesän viimeiset treenit pidettiin 12.7. ja niiden yhteydessä järjestettiin perinteinen "loppukoe" eli leikkimielinen näyttely, jonka tuomaroi Maija Kallinen. Tällä kertaa luokat olivat luppakorvat vastaan pystykorvat ja voiton vei cockerspanieli Wilsson, toiseksi hienosti sijoittui pohjanpystykorva Säppi. :)

Palataan treenien pariin todennäköisesti joulukuulla 2018.

Konetien Katsastuksen parkkipaikka punaisen merkin kohdalla.

Treenailijoita 10.4.2013

Treenit ovat jäsenille ilmaisia ja muille ne maksavat 2e/kerta. Kaikenrotuiset ovat tervetulleita!
Treeneihin kannattaa ottaa mukaan nameja ja näyttelyremmi, jonkunlaista remmiä voi tarvittaessa myös lainata Heiniltä paikan päällä.HOX! Porukkaa voi olla välillä melko paljonkin, joten treeneissä saa luppoajan käyttää myös itsenäiseen harjoitteluun, toki odottelunkaan harjoittelu ei ole koirille pahitteeksi :) Ja toki treenipaikalle saa tulla vain porisemaan muiden harrastajien kanssa ja sosiaalistamaan vaikka pentukoiraa sinne sivummalle, jos ei heti halua kehään sännätä.

Historiaa: näto-treenit aloitettiin ensimmäisen kerran 30.1.2013. Treenikausi on sittemmin vakiintunut noin joulu-heinäkuun välille, talvella hieman harvemmin, keväisin jo parin viikon välein. Viime talvet ollaan oltu Ruskossa, lumien sulettua Hiukkavaarassa. Talvella 2016-17 pidettiin harjoitukset Talvikankaan Salen pihalla, kesällä taas Hiukkavaarassa.

EXTRA harjoitukset

Jäsenten toivomuksesta järjestellään myös extra treenejä tilaisuuden tullen ja vapaaehtoisten vetäjien toimesta. Kannattaa seurata kerhon FB-ryhmiä tai kysellä henkkoht joltain hallituslaiselta.