Match show 24.4.2016 tulokset

Koppelohaukkujen tukimätsäri järjestettiin Kiimingin Halpa-Hallilla viileässä, mutta muuten mukavassa kevätsäässä. Mätsäri sattui Koiranpäivälle, jonka teemana

tänä vuonna oli "Lapsi ja koira", minkä vuoksi huomioitiin lapsikisailijat entistäkin paremmin. Osallistujamäärä yllätti jo toistamiseen kaikki odotukset, sillä koiria oli eri sarjoissa yhteensä 174 ja vielä lasten ja nuorten kisoissa osallistujia 33, eli yhteensä 207 koirakkoa! Päivä sujui muutamaa pientä kommellusta lukuunottamatta hienosti.

Tuomareina olivat pienillä pennuilla ja veteraaneilla Merja Onnela, pienillä aikuisilla ja monirotuisilla Heikki Kanniainen, isoilla pennuilla Johanna Sarkkinen, isoilla aikuisilla Heini Lehisto sekä metsästyskoirilla ja lasten ja nuorten kisoissa Sanna Rinnekangas. Kaikki viisi yhdessä tuomaroivat BIS-kehän. Suuri kiitos kaikille osallistujille, tuomareille, talkoolaisille ja sponsoreille!

Lisää valokuvia löydät sekä FB-tapahtumasta että Marikan ja Heinin dropbox-kansioista, klikkaa linkkejä!

Best In Show

1. Irlanninsetteri Kasper, om. Anna Uusitalo
2. Siperianhusky Deluxe, om. Toni Miettinen
3. Amerikancockerspanieli Taika, om. Mimosa Kokko
4. Akita Kiku, om. Hanneriina Päkkilä
5. Monirotuinen Cindy, om. Tiia Posio
6. Irlanninsusikoira Rokki, om. Veli-Matti Rinne
7. Shetlanninlammaskoira Aksu, om. Sakari Ukkola
8. Kultainennoutaja Yoda, om. Birgitta Immonen
9. Karkeakarv. saksanseisoja Seppo, om. Jari Tirkkonen
10. Kleinspitz Vilho, om. Reetta Valkola
11. Jämtlanninpystykorva Loimu, om. Hannu Kyllönen
12. Tiibetinspanieli Pele, om. Tiina Kaakinen

Metsästyskoirat (31 kpl)

sin
1. Jämtlanninpystykorva Loimu, om. Hannu Kyllönen
2. Novascotiannoutaja Kiira, om. Joni Heiskanen
3. Pohjanpystykorva Pomo, om. Janne Palokangas
4. Venäjänajokoira Rokka, om. Essi Koivumaanaho

Pienet pennut (24 kpl)

pun
1. Kk. saksanseisoja Seppo, om. Jari Tirkkonen
2. Suomenajokoira Juno, om. Jaana Annala
3. Beagle Hero, om. Riina Säkkinen
4. Suomenpystykorva Myrtti, om. Ella Kyrö

sin
1. Kleinspitz Vilho, om. Reetta Valkola
2. Kääpiösnautseri Oula, om. Kati Jaara
3. Kleinspitz Chili, om. Maria Wacklin
4. Mittelspitz Hilma, om. Aliisa Rautiainen

pun
1. Amerikancockerspanieli Taiga, om. Mimosa Kokko
2. Löwchen Nena, om. Sanna Lindholm
3. Löwchen Eppa, om. Saila Niva
4. Havannankoira Junnu, om. Heli Lundberg-Mikkonen

Pienet aikuiset (26 kpl)

sin
1. Tiibetinspanieli Pele, om. Tiina Kaakinen
2. Cockerspanieli Rudolf, om. Ida Sillanpää
3. Kääpiösnautseri Era, om. Anu Romppanen
4. Phalene Minttu, om. Krista Vilppunen

Isot pennut (36 kpl)

pun
1. Shetlanninlammaskoira Aksu, om. Sakari Ukkola
2. Kiinanharjakoira Mini, om. Sara Laurila
3. Kleinspitz Fanni, om. Sanna Tamola
4. Papillon Lenni, om. Leena Kangas

sin
1. Akita Kiku, om. Hanneriina Päkkilä
2. Kanariandoggi Pessi, om. Krista Salmela
3. Mudi Roki, om. Anne Kettunen
4. Labradorinnoutaja Elli, om. Hanne Päkkilä

pun
1. Kultainennoutaja Yoda, om. Birgitta Immonen
2. Amerikanakita Tähti, om. Mervi Vesala
3. Karkeakarv. saksanseisoja Akka, om. Emma Pirilä
4. Pitkäkarv. collie Roope, om. Laura Rissanen

Isot aikuiset (42 kpl)

sin
1. Irlanninsusikoira Rokki, om. Veli-Matti Rinne
2. Saksanpaimenkoira Fito, om. Lotta Poikela
3. Alaskanmalamuutti Sitka, om. Anne Arvola
4. Schapendoes Feeti, om. Hanna Vuori

pun
1. Siperianhusky Deluxe, om. Toni Miettinen
2. Valkoinenpaimenkoira Miska, om. Jaana Janhunen
3. Siperianhusky Hilma, om. Hertta Alioravainen
4. Australianpaimenkoira Sälli, om. Päivi Ruuskanen

Veteraanit (11 kpl) ja Monirotuiset (4 kpl)

1. Irlanninsetteri Kasper, om. Anna Uusitalo
2. Kultainennoutaja Pikkis, om. Birgitta Immonen
3. Valkoinenpaimenkoira Niki, om. Jaana Janhunen
4. Portugalinvesikoira Bertta, om. Sanna Lindholm

1. Cindy, om. Tiia Posio
2. Blondi, om. Janni Tuokila
3. Pihla, om. Mia Niemelin
4. Meli, om. Taru Metsänheimo

Lapsi & lelukoira (9 kpl), Lapsi & koira (12 kpl), Junior Handler (12 kpl)

1. Inka Pasanen ja Nestori
2. Ella Kyrö ja Olivia
3. Santeri Ukkola ja Roki
4. Niilo Niemi ja Tapsu

1. Oona Lehtola ja pk. collie Dani
2. Ella Kyrö ja suomenpystykorva Myrtti
3. Unna Anttila ja lapinporokoira Pihka
4. Viivi-Sofia Hartikainen ja bordercollie Fiiu


1. Mimosa Kokko ja irlanninsetteri Kasper
2. Emmi Säntti ja portugalinvesikoira Bertta
3. Krista Vilkuna ja phalene Minttu
4. Anna Raaska ja englanninsetteri Cindy

Suuri kiitos tapahtumaamme tukeneille!!!

Hau-Hau Champion, Musti & Mirri, Oulun Eläinklinikka, Eläinlääkäriasema Evidensia (ent. Animagi), Koirahieroja Katja Sulkala, Kauneushoitola Essence, Muskettikoira, Kotipizza Myllyoja, Kultaseppä J. Käkelä, Rengas-Heikki, Citytassu, Tuccabaja, Fazer, ABC Kiiminki.